Bună!
Olen Pirita Pappinen, ja syksyllä 2009 sain hienon mahdollisuuden asua Romaniassa ja tutustua läheisesti mm. Romanian adventistikulttuuriin. Maassa viettämistäni reilusta neljästä kuukaudesta ensimmäiset kaksi työskentelin Romanian Adventtikirkon vapaaehtoistyöntekijänä eri puolilla Romaniaa, kieltä, kulttuuria ja elämää opiskellen. Toisen kahden kuukauden jakson vietin maan pääkaupungissa Bukarestissa kansainvälisessä kääntäjäharjoittelussa.
Pitkän ja ankaran kommunismihallinnon aiheuttamia arpia edelleen nuolevan maan noin 22 miljoonasta asukkaasta kastettuja adventisteja on 68 000, lapsia, ystäviä ja muita kirkossakävijöitä lukuun ottamatta. Adventtiseurakuntia maasta löytyy 1091, ja pelkästään 3 miljoonan asukkaan Pikku Pariisiksikin nimetyssä pääkaupungissa voi valita 16 eri adventtiseurakunnasta. Itse pääsin käymään niistä vain kolmessa. Cernica, joka on adventtikirkon oma yliopisto, sijaitsee lähellä Bukarestia ja tarjoaa mahdollisuuden opiskella teologisessa, kasvatustieteellisessä tai sosiaalialan tiedekunnassa. Lisäksi kirkko ylläpitää kolmea kansainvälistä oppilaitosta, joissa voi opiskella esim. terveydenhuoltoon erikoistuneeksi evankelistaksi. Yksi näistä on nimeltään Şcoala Misionara Medicală Herghelia, jossa itse työskentelin.
Alun perin itse suunnittelemani kuukauden pituinen romanian kielen kielikurssi Craiovassa venähtikin reilun neljän kuukauden elämänoppimisjaksoksi, jona aikana en ainoastaan oppinut puhumaan sujuvaa romaniaa, vaan myös tuntemaan ja kokemaan Jumalan läsnäolon, huolenpitoa ja todellista uskovaisten yhteyttä, jossa yhteisellä kielellä olikin yllätyksekseni täysin toissijainen merkitys! Vielä viikko ennen lähtöpäivää olin autuaan tietämätön siitä, että Jumala johdattaisi minut lähetystyöhön ympäri ämpäri Romaniaa. Upein paikoista oli Transilvania (kuva alla), jossa Herghelia sijaitsee. Tosiaan, pari viikkoa ennen lähtöpäivää sain kuulla, että kielikurssini oli peruttu finanssikriisin vuoksi. Lentoliput olin ostanut jo puoli vuotta aiemmin, joten matkakuumeen ja erään tuttavan kannustamana sain päähäni ottaa yhteyttä Romanian Adventtikirkkoon jonkinlaisen homman toivossa. Enkä lähtiessä totisesti olisi arvannut, että meno-paluu-lippu muuttuisikin pelkäksi menolipuksi! Viikkoa ennen lähtöpäivää sain vastauksen: ”Bine ai venit” eli ”Tervetuloa!”.
Matkakuumeeni alkoikin pikkuhiljaa hellittää, sillä ensimmäiset kolme viikkoa kahden kuukauden vapaaehtoistyöajastani pakkasin ja purin pienen matkalaukkuni noin neljän päivän välein. Koska mitään erityistä tarvetta viralliselle lähetystöntekijälle ei unionin sihteeri seurakunnista heti löytänyt (tosin en sellainen ollutkaan), sain tutustua adventtikirkon eri toimialueisiin mm. seurakuntatalon rakennustyötalkoissa ja parista evankelistaperheestä käsin. Lisäksi löysin itseni mm. evankelista-päiviltä pitämässä romanian kielellä puheenvuoroa Suomen adventtikirkon evankelioimistyöstä keskellä Transilvanian kauneinta vuoristoa, ja selittämässä Mustanmeren rannalla minkä ihmeen takia olen päättänyt opiskella romaniaa…mainitakseni vain muutamia. Lopulta minulle avautui mahdollisuus vetää englanninkielen intensiivikurssi yllämainitussa kansainvälisessä missionaarikoulussa, Hergheliassa. Mikäpä siinä, vaikka eihän minulla aikaisempaa kokemusta opettamisesta ollutkaan…
Pian minua puhuteltiinkin lakkaamatta nimellä ’profesoară’ eli ’opettajatar’ vaikka pakko on myöntää ettei kovin opemainen olo ainakaan aluksi ollut. Yliopiston penkkien kuluttamiseen tottuneelle opiskelijatyttöselle oli haastavaa hypätä pulpetin toiselle puolelle ja alkaa opettaa vierasta kieltä (englanti) vieraalla kielellä (romania). Oppilaitteni taso yllätti, he puhuivat yhtä paljon englantia kuin minä suahilia. Lisäksi tuntien pitäminen jännitti kamalasti, vaikka luokkakoko ei ollut suuri ja joukossa oli vain yksi koulun opettaja. Koulun rehtori kuitenkin uskoi minuun, ja antamalla minulle paljon vastuuta opin pikkuhiljaa myös nauttimaan työstäni. Rukoilin päivittäin Taivaan Isältä voimia, että jaksaisin vaativassa aikataulussa, rohkeutta olla napakka mutta samalla kannustava, ja kärsivällisyyttä, jotta jaksaisin vastailla kysymyksiin ja selittää minulle täysin päivänselviä asioita ensikosketuksensa kielten opiskeluun saaneille opiskelijoille. Kaikkia näitä ominaisuuksia totisesti sain – uusista siskoista, veljistä, kokemuksista ja sisäisestä rauhasta puhumattakaan! Myös opiskelijat rehtori mukaan lukien antoivat hyvää palautetta, ja se vasta olikin palkitsevaa! Romanian kielitaitoni kasvoi kohisten, samoin kuin janoni Jumalan yhteyteen. Sen kun saa kokea elämässään henkilökohtaisesti, käykin niin, että siitä syntyy voimavara, jota alkaa janota lisää. Ensimmäistä kertaa elämässäni totesin eläväni elävässä suhteessa elävään Jumalaan. Vasta jälkeen päin alan tajuta, miten määrätietoista, kasvattavaa ja elämää rikastavaa Jumalan johdatus voi olla (vrt. kuukauden kielikurssi), vaikka itsestä voi tuntua että nyt meni suunnitelmat täysin mönkään. Ne menivätkin vain uusiksi!
Toki matkassa oli myös mutkia: Hergheliassa asuessani oli luonnollisesti totuttava talon tapoihin ja sääntöihin, kuten käyttämään pitkiä hameita, syömään vegaania ruokaa, heräämään aamuviideltä alkavaan päiväohjelmaan ja pitämään aamunavauksia. Viimeksimainitut sain toki enkunopena pitää englanniksi, joskin välillä piti selittää pääajatus romaniaksi, että kaikki pysyivät kärryillä.
Jos yllämainittujen asioiden lista ei vielä riitä vakuuttamaan sinua, jatkan sitä sanomalla yksinkertaisesti: suosittelen lähetystyötä kaikille niille, jotka haluavat konkreettisesti kokea Jumalan läsnäolon ja johdatuksen omassa elämässään. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse lähteä toiselle puolelle maailmaa vapaaehtoistyöhön miellyttääkseen Jumalaa tai mistään muustakaan syystä. Pontti onkin siinä, että luottaa siihen, että Jumala johdattaa eikä Hän tee ikinä virheitä. Voitteko kuvitella, Hänellä on meille jokaiselle yksilöllisesti räätälöity missio, jonka eteen kukaan muu ei ole etuoikeutettu tekemään työtä kuin me itse! Totean yhä uudelleen, että niiden muutaman Romaniassa vietetyn kuukauden aikana tutustuin ylä- ja alamäkien kautta moniin ihaniin uskoviin ihmisiin, itseeni ja ennen kaikkea Jumalaan paremmin kuin koskaan aiemmin. Koen, että annamme Jumalalle tilaisuuden kasvattaa ja muovata meitä tehokkaimmin vain ja ainoastaan silloin, kun luovutamme itsemme Hänen johdatettavakseen. Tämä ei suinkaan tarkoita lusmuilua tai passiivisuutta, vaan sitä, että teemme oman osamme ja annamme Jumalan viisaudessaan järkätä loput! Vain Hän tietää, mistä kulmasta kutakin timanttia kannattaa hioa, ja mistä kohdasta vähän rapsuttaa… Jumalalta voimaa, rohkeutta ja iloa rukoillessani Hän antoi minulle niitä kaikkia oikein roppakaupalla ja juuri sinä hetkenä, jolloin niille oli suurin tarve! Domnul să fie cu voi! Anna Jumalan toimia sinunkin elämässäsi!
Tags: Lähetystyö, Romania
