Yhden avosuhteen tarina
Yhden avosuhteen tarina
Minulta pyydettiin omakohtaista kertomusta liittyen avosuhteeseen. Laajalti käytetään myös ilmaisua avoliitto, koska yleisesti yhteiskunnassa avioliitto ja avoliitto rinnastetaan kilpailevina instituutiona. Toki avoliittoa voisi ajatellakin maallisena vaihtoehtona avioliitolla, jossa onkin vahvasti taustalla hengellinen puolensa. Pidän kuitenkin parempana ilmaisuna avosuhdetta, sillä siinä ei lähtökohtaisesti lueta puhujan omia ohjeellisia käsityksiä toisten henkilöiden parisuhteeseen. Vanhemmille lukijoille saattaa myös olla tuttu ilmaisu susipari. Avosuhde voi tarkoittaa monia asioita pariskunnalla kuten yhdessä asumista seurustelun aikana, askelta kohti avioliittoa tai avioliiton korviketta.
Haluan tässä yhteydessä kertoa jotain omasta kokemuksestani, tämän teen kertomalla syitä ratkaisulleni, kuvaamalla elämistä avosuhteessa kristittynä ja näkemykseni avosuhteesta nykyään. Toivon, että pystyn ilmaisemaan asiani mahdollisimman lyhyesti, mutta en halua kirjoittaa aiheesta liian pelkistetysti. En epäile yhtään, että tekstistä löytyy asiallisia virheitä, mutta tarkoitus onkin kuvata kokemusta, ei antaa opetusta. Kauttaalta olen yrittänyt ilmaista asiani mahdollisimman rehellisesti.
Oma kokemukseni avosuhteesta ajoittuu muutaman vuoden päähän. Seurusteltuani puolisen vuotta toisella paikkakunnalla asuvan neidon kanssa, jolla oli erilainen seurakunta tausta päädyimme käytännöllisistä syistä muuttamaan yhteen silloisella opiskelupaikkakunnallani Tampereella. Pidin avosuhdetta kohdallamme seurusteluna yhteisellä postiluukkubonuksella. Avioliitto, avoliitto ja seksuaalisuus kokonaisuutta en ollut pohtinut syvällisemmin tuota kohdallani ensimmäistä seurustelua edeltävänä aikana, ja puolivuotinen seurustelu aika osoittautui kohdallani auttamatta liian lyhyeksi asioiden ymmärtämisen kannalta vaikka tuona aikana luin paljon aiheesta erityisesti kristillisestä näkökulmasta. Muistan kokeneeni vaikeaksi tilanteen, jossa tarjolla oli karkeasti kolmenlaista näkemystä avosuhteesta.
1. Raamatun (Pyhän Hengen innoittamat) kertomukset judeo-kristillisestä kulttuurista muutaman tuhannen vuoden päästä. Kulttuuri, jossa avioliitto oli yhteiskunnallinen ja uskonnollinen instituutio, missä suvut päättivät muodostettavista avioliitoista. Tämä siitä huolimatta kuinka kauniita kuvauksia Korkea Veisusta (Laulujen laulu) löytyy rakkaudesta. Esimerkiksi juutalaisen perinteen (Kiddushin) mukaan naimaton yli 20-vuotias on Jumalan kiroama. Johtopäätös: ei suoranaista puhetta rakkauteen perustuvasta parisuhteesta.
2. Seksuaalisuuteen varautuneesti suhtautuvan vahvasti pyhityskristillisen taustan omaavat saarnamiehet, joilla tuntui olevan lähtökohtana käyttää Raamattua hakukone Googlen tapaan ensin etsimällä kaiken, mitä hakusanoilla ”avioliitto, seksi” löytyy ja tämän perusteella rakentaen parisuhde-opetuksen täydentäen sitä Raamatun kertomuksella. Avosuhteen kohdalla tuntui tärkeä kertomus olevan kertomus huonosta naisesta kaivolla (Joh. 4:1-26). Osa saarnaajista, kaiken kielteisen seksuaalisuus opetuksen jälkeen, tarjosivat osin uutta evankelikaalisuudesta noussutta näkemystä raamatullisesta mies- ja naiskuvasta. Tyypillistä oli ilmaista samoja asioita positiivisten ilmaisujen kautta kielteisten käskyjen sijaan. Tärkeää oli korostaa seksuaalisuutta Jumalan lahjana sekä avioliittoa pyhänä Jumalan asetuksena, jossa mies ja nainen täydentävät toisiaan. Johtopäätös: Tiukka seurakunnalliseen traditioon nojautuva säännelty malli ja tie elinikäisen avioliiton solmimisesta.
3. Viimeiseksi jäi se, mitä ”maailma” opettaa. Parisuhdetta ja seksuaalisuutta käsittelevä opetus korostuu siksi seurakunnasta, koska se taistelee niin selkeästi ”maailman” edustamia arvoja vastaan. Ongelmahan on se, että normaalin kristityn nuoren elämässä tämä on se näkökulma, joka saa suurimman esilläoloajan ja mahdollisuuden vaikuttaa median ja ystävyyssuhteiden kautta. Yhteiskunnassa avioliitto on riisuttu tosiasiallisesti uskonnollisesta ulottuvuudesta (kolmisäikeinen lanka ei katkea – Jumala, vaimo ja mies) ja näkemys siitä yhteiskunnallisen perusyksikön määreenä horjuu. Toisin sanoen perhe voi olla mitä tahansa sillä yksinhuoltaja perheet ovat yleisiä, tilanne missä perheeseen voi kuulua vaihtoehtoisesti kaksi äitiä tai isää on yleistymässä ja erityisesti parisuhteen elinikäisyys perheen pysyvyyden perustana on romuttunut. Vaikka ihanteet ovat osin samat edelleen, niin nämä muutokset esitetään pääosin positiivisisessa valossa, nykyään esimerkiksi avioero voi olla positiivinen asia yksilöiden onnen ja itsensä kehittämisen kannalta – ja täten hyvä ratkaisu. Johtopäätös: Yksilön vapaus määrittää tunteisiin pohjautuen itselleen sopiva parisuhteen malli ja kesto.
Minulle kristittynä nuorena, kokemus (ei todellisuus!) seurakunnissa saadun opetuksen soveltumattomuudesta jälki-kristillisen Suomeen aiheutti ison ongelman. Päädyin ajattelemaan itsenäisesti käyttäen maalaisjärkeäni, rukoilin, keskustelin ja tein päätökseni. Kun ajattelin, ettei seurakunnan ja kristillisen kirjallisuuden antama opetus tarjonnut riittävän vahvaa perustaa ratkaisulleni tässä parisuhdetta koskevassa asiassa, niin päädyin ”perustamaan” yhteen protestanttisen kristillisyydeen jaloimpaan periaatteeseen – yksin Raamattu, jossa jokainen kristitty tulkitsee Raamattua (erillään traditiosta) itse rukouksessa. Sitoutumattomuus ja siten irrallisuus paikallisseurakunnan yhteydestä oli ilmeistä, ja ongelmallista.
Tutkin Raamatun opetusta parisuhteeseen liittyen ja määritin sen perusteella rajat rakkaudelle perustuen omaan järkeilyyn ja kokemuksiini. Raamatun perusteella opin muun muassa avioliitosta normina yhteiskunnassa ja Jumalan edessä elinikäisen parisuhteen siunaamiselle, seksuaalisen yhteiselämän aloittamiselle ja lapsien kasvattamiselle. Nämä lupaukset ja kiellot eivät minulle sinällään asettaneet ehdotonta estettä, miksi en voisi kristittynä asua tyttöystäväni kanssa yhdessä kiistämättömistä mukavuussyistä johtuen. Kuitenkin kieltämättä koin astuvani harmaalle alueelle siinä mielessä, että päätökseni soti vallalla olevaa konservatiivista tulkintaa kristillisestä parisuhde opetuksesta, ja enkä siten voinut perustella päätöstäni sillä, että arvostamieni kristittyjen enemmistö oli kanssani samaa mieltä. En nähnyt siitä ylitsepääsemättömänä ongelma, sillä koin tärkeimmäksi, että olen rauhassa päätökseni kanssa sillä itse vastasin myös päätökseni seurauksista. Jumalan edessä rauhassa oleminen erilaisten elämän päätösten kanssa, että sikäli hassu juttu, että yläkerrasta ei välttämättä kirjoitetun sanan lisänä tule mitään erillistä maagista vihreää valoa.
Seuraavaksi haluan kuvata, miltä tuntuu elää avosuhteessa kristittynä. Tein päätökseni yhdessä asumisesta, jonka jälkeen ilmoitin aikanaan ratkaisusta yllättyneelle lähipiirille. Yllätyksekseni en kuullut kuin yhden soraäänen ratkaisustani vaikka suurin osa kavereistani on kristittyjä. Yllätys ei ole varmaan suuri, jos sanon että kokemus tyttöystävän kanssa asumisesta on kokemuksena jotain väliltä kaverin ja vaimon kanssa asumisesta, ainakin luulen niin. Koska yhdessä asuminen pitää sisällään sisään kirjoitetun viestin sitoutumisesta ja pysyvyydestäkin, niin meidän tuli pitää mielessä, että kyseessä oli vielä seurustelusta vaikka päämääränä oli yhteen muuttamisen jälkeen vajaan vuoden päästä naimisiinmeno ja siitä ulkoisena merkkinä meillä oli kihlautuminen. Yhteen muuttamisessa ei ollut sellaista hohtoa, jota uskon liittyvän avioparin kodin perustamiseen, sillä olihan se vain käytännön järjestely.
Kysymykseen paransiko yhdessä asuminen seurustelun laatua, on mielestäni helppo vastata, että sen vaikutus oli päinvastainen omalla kohdallani. Yhteinen jaettu arki vei seurustelussa tarvittavan oman tilan ja liitti elämäämme liiaksi yhteen koska toisen kanssa joutui välttämättä olemaan jatkuvasti tekemisissä. Toki saman virheen voi tehdä liian tiiviillä seurustelulla. Mielestäni tällöin on vaikeampi arvioida tosiasiallisesti suhteen mahdollisuuksia avioliiton muodostamiseksi, sillä on ihmiset ovat jatkuvan yhdessä vietetyn ajan myötä muodostaneet läheisriippuvuus tyylisen suhteen toisiinsa. Vaikka kohdallamme oli pohjalla liian aikainen puolen vuoden seurustelua seurannut kihlautuminen, yhdessä asumisen aika oli silti todellisuudessa vielä puhdasta seurustelua, johon olisi tarvittu vapaampaa seurustelua suhteen rakentumiseksi. Kokemukseni on, että avosuhteesta on vaikeampi erota kuin tavallisesta seurustelusuhteesta siinä mielessä, että arkielämä on jaettu kokonaisvaltaisemmin yhteisen asunnon muodossa ja taustalla on suhteeseen sitoutumiseen (seurustelu) nähden liiallinen kiintyminen.
Kristittyjen puheessa avosuhde tunnutaan herkästi liitettävän esiaviolliseen seksiin, mutta mielestäni tämän ihanteen tavoittelu ei ole sen vaikeampaa tai helpompaa oli postiosoite sama tai ei. Lähinnä sitoutuminen periaatteeseen ja seurustelukumppanin kunnioittaminen kaikissa suhteen vaiheissa on ratkaisevampaa.
Tärkeimpänä näkökulmana haluan tuoda esille, millä tavoin avosuhteessa eläminen voi vaikuttaa suhteeseen Jumalaan. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että Jumala ei hylkää ketään – ei edes kristittyä nuorta, joka elää avosuhteessa. Seurakunnillahan on olemassa erilaisia sanktiota avosuhteessa eläville, joka monesti estää palvelutehtävän seurakunnassa. Eriarvoinen kohtelu saattaa herkimmästä ihmisistä tuntuu pahalta vaikka taustalla olisikin vain, että seurakunnan tehtävää ei haluta vaarantaa yksilöiden kyseenalaisten elämänvalintojen kautta ja toisaalta antaa väärää kuvaa ulkopuolisille.
En kokenut, että avosuhteella olisi ollut yksiselitteisesti negatiivinen vaikutus Jumala-suhteeseen vaikka suhde muuttui tuona aikana, mutta uskon syiden olleen muualla. Ylipäätän pidän normaalina, että eri tunnetilat korostuvat eri vaiheessa suhteessa Jumalaan vaikka perusta suhteella on pysyvästi sama. Yhtä lailla on totta, että avosuhteen oikeutusta pohtii säännöllisesti, sillä Raamatun tai minkään kristillisen tradition pohjalta ei voi olla vakuuttunut avosuhteen luvallisuudesta vaan päinvastoin. Avosuhteen tukeminen nykykulttuurissa perustuu vapaamman tulkinnan päällä ja perustuu enempi järkeilyyn siltä pohjalta, ettei Raamattu sitä yksiselitteisesti kielläkään ja sen kertomusten kulttuuriseen etäisyyteen nykyajasta.
Tekstistä on varmasti ollut helppoa lukea, mitä ajattelen avosuhteesta nykyään. Haluan kertoa jotain siitä ja jatkaa edellisestä ajatuksesta. Kun avosuhteen sisällä ymmärtää ja kokea elävänsä synnissä, siitä aiheutuu tuskallinen kierre. Toisaalta haluaa selittää itsellään, ettei se nyt oikeastaan ole niin paha juttu. Toisena hetkenä tunnustaa syntiään, mutta miten voit tunnustaa syntiä, jossa elät juurikin siinä sillä hetkellä? Synnin tunnustamiseen aina liittyy se parannus osuus – kääntyminen pois synnistä, kohti Jumalaa. Toki nykyään maistraattiin voi tehdä muuttoilmoituksen helposti netissä, mutta muuten toimenpide on vaikeampi, koska siinä on mukana se toinenkin ihminen. Sana vaikea sopii hyvin kuvaamaan tilannetta, ja toivoisinkin että voisin sanoa hoitaneeni tilanteen hienosti.
Tärkeänä opetuksena kokemuksestani oli se, että kristittynä pitäisi olla raamatulliseen oppiin ja sen sovellukseen elämässä perustuva näkemys erilaisista elämässä vastaan tulevista asioita. Tämä on erityisesti mielestäni totta liittyen kristilliseen moraalikäsitykseen. Monesti voi olla liian myöhäistä muodostaa kestävää käsitystä kun on tilanteessa, jossa näkemys tarvittaisiin heti. Kirjoituksessa tullut esille liian yksilökeskeisen elämän haitta puoli (nimenoman seurakuntaan sitoutumattomuus), mikä vie kyvyn riittävältä nöyryydeltä kuunnella ja halulta ymmärtää vajavaista opetusta. Nöyryyttä vaatii kuunnella ja antaa Pyhän Hengen tehdä opetuksesta elävää ja tarkoituksellista.
Oma näkemykseni avosuhteesta on nykyään se, että se ei ole sopusoinnussa kristillisen uskon kanssa. En ole kuitenkaan kykenevä sitä yksiselitteisesti Raamatun pohjalta selittämään vääräksi. Uskoakseni joku Raamattua paremmin tunteva henkilö voisi siinä onnistua. Kun luen pyhien miesten ja naisten elämäntarinoita Raamatusta ja muusta kirjallisuudesta pystyn nyt hyvin näkemään, että avosuhde olisi yksi synneistä, joista Jumala heitä joutuisi nuhtelemaan. Nykyisellään riittävä vastaus on se, mitä kokemukseeni kautta olen saanut oppia. Avosuhde ratkaisuna on kompromissi väärässä paikassa, sillä se ei kristityn elämässä tuo kunniaa Jumalalle. Sen sijaan avosuhde asettaa paljon suuremman asian koetukselle, sillä Jumalasuhde tuo paljon enemmän merkitystä ja rikkautta elämään kuin pelkkä parisuhde yksinään voi merkitä. Lopuksi olisin halunnut kertoa jotain, minkä kuuleminen seurakunnassa olisi voinut auttaa minua aikanaan ja minkä toivoisin auttavan nuoria, jotka tekevät omia ratkaisujaan elämässään. Koen kuitenkin, että en ole oikea henkilö arvostelemaan seurakuntien opetusta, joissa olen vain löyhästi ollut mukana toiminnassa ja toisaalta en halua kirjoittaa kohtuuttoman pitkästi.
Suurin avosuhteen kautta saatu iloni ja opetukseni on Jumalan uskollisuus ja rakkaus syntistä kohtaan. Kokemus julkisyntisyydestä riisuu aivan valtavan positiivisella tavalla ihmisen kaikesta omavanhurskaudesta. Armahdettuna syntisenä, joka saa päivittäin armonsa osakseen, on niin paljon parempi mennä Jumalan eteen.
- erään nuoren miehen kirjoittama
Tags: avoliitto, avosuhde, tosikertomus
