Kategorian ‘Eri aihepiirit Raamatussa’ arkisto

Reijo Huuskonen

NAPIT VASTAKKAIN – Raamatun malleja
ristiriitojen ratkaisemiseksi

Radio Dei tiistaina 17.12.2002 klo 19

”Sukeutui kova riita…” Näin kerrotaan Apostolien teoissa, luvussa 15, jakeessa 39. Raamattu kertoo asioista niin kuin ne ovat tapahtuneet, silottelematta, kaunistelematta. Näin on myös ihmisten välisistä erimielisyyksistä puhuttaessa. Raamattu ei realismissaan peittele pyhienkään miesten tai naisten erehdyksiä, lankeemuksia, syntejä, vähemmän esimerkillisiä käyttäytymistapoja. Me pitäisimme ehkä mieluummin uskon sankarit puhtoisina, kilvoituksessa aina voittavina. Mutta niin ei ole Raamatussa.

Kun seurakunnan pylväät tai muut hurskaat ajautuvat keskinäiseen kahinointiin eivätkä näytä sopivan samalle hiekkalaatikolle, se antaa kuitenkin tietyn huojennuksen tai samastumismallin meille, jotka sorrumme usein aivan samoihin asioihin. Meissä asuu sama paha luonto, ja tarvitsemme yhtä lailla ojennusta, koulutusta, itsetuntemuksen paljastavaa peiliä kuin Raamatun ajan ihmiset. On hyvä ettei Raamattu ylläpidä keinotekoisesti sankarin sädekehää pyhiensä päällä.

Mutta palataanpa siihen konkreettiseen tilanteeseen, josta alussa mainitsemani Apostolien tekojen kohta puhuu. Siinä varhaiskirkon pakanalähetystyön suuret nimet Paavali ja Barnabas ovat toisen lähetysmatkan kynnyksellä. Mutta mitä tapahtuukaan. Luen Apt 15, jakeesta 36 alkaen:

Jonkin ajan kuluttua Paavali sanoi Barnabakselle: ”Lähde kanssani uudelle matkalle kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa. Käymme katsomassa mitä veljille kuuluu.” Barnabas halusi ottaa mukaansa myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi, mutta Paavali ei hyväksynyt häntä matkatoveriksi, koska hän oli Pamfyliassa luopunut heistä, eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen. Barnabas otti Markuksen mukaansa ja purjehti Kyprokseen. Paavali puolestaan valitsi toverikseen Silaksen. Veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja niin hän lähti matkaan.

Noin Luukas kuvaa tilannetta. Ei – ainakaan kaukaa katsoen – niin ihmeen suuresta asiasta ollut kysymys: yhden matkakumppanin valinnasta. Mutta ankaran riidan se aiheutti veljien välille, veljien jotka olivat yhdessä juuri tehneen raskaan mutta antoisan ensimmäisen lähetysmatkan Vähään-Aasiaan. Sopua ei näytä löytyneen, ja niin tiet erosivat. Barnabas lähti kiistan kohteen kanssa merelle kohti Kyprosta. Paavali valitsi uuden matkatoverin ja suunnisti maitse nykyisen Turkin alueen kohteisiin.

Väistämisen malli

Antaako tuo tapahtuma salailemattoman kuvauksensa ohessa jotakin viitettä siitä miten meidän tulisi erimielisyyksiä ratkoa? Ei suoranaisesti. Lähdettiin vain eri suuntiin. Apostolien teot eivät kerro mistään julkisesta sovinnonteosta, mutta ei myöskään sitä, että erimielisyys olisi entisestään syventynyt ja johtanut johonkin vielä vakavampaan. Päinvastoin, ilmeisesti aika tässä tapauksessa paransi haavoja. Molemmat julistajat tekivät arvokasta työtä omilla tahoillaan, eikä kaunan kantamisesta näy merkkejä.

Tuo eri suuntiin lähteminen tuo kuitenkin mieleen erään toisen Raamatussa kuvatun ristiriitatilanteen, jossa todella oli viisasta ratkaista tulehtunut tilanne sillä tavoin. 1 Moos 13:ssa kerrotaan Abramista ja hänen veljenpojastaan Lootista. Abram käytti tuohon aikaan vielä lyhyempää nimeä Abram, ei Jumalan sittemmin antamaa nimeä Aabraham. Raamattu kertoo näin:

Myös Lootila, joka kulki Abramin mukana, oli lampaita, vuohia, nautakarjaa ja telttoja. Mutta laidunmaata ei ollut tarpeeksi, että he olisivat voineet pysyä yhdessä, sillä heillä oli runsaasti karjaa. Siksi Abramin ja Lootin karjapaimenten kesken syntyi riitaa.

Ei siis ollut tilaa tarpeeksi. Syntyi taloudellinen eturistiriita, tuttu kaikkina aikoina. Miten selvittää sellainen. Tässä tilanteessa Abram näyttää olevan elämän opettama, viisas. Hän sanoo:

Ei sovi, että meidän tai meidän karjapaimentemme välillä on riitaa, sillä me olemme sukulaisia ja veljiä keskenämme. Onhan koko maa avoinna sinun edessäsi. Eroa siis minusta. Jos sinä menet vasemmalle, minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, minä menen vasemmalle.

Näin sitten tapahtuikin. Sovinto ristiriitaan löytyi. Tosin Lootin valinta, mihin sisältyi ilmeistä ahneutta – hän valitsi viljavimmat laitumet ja maat, johti myöhemmin kiusauksiin ja tuhoisiin seurauksiin hänen lähipiirilleen. Mutta Abramin ajatus siitä, että viisaampi väistää, on varmaan varsin yleispätevä ohje. Ei ole väärää pehmeyttä antaa periksi. Abram osasi ennakoida tulevaisuutta oikein. Saksalainen Sigfried Grossmann, joka on kirjoittanut kirjan Napit vastakkain – ristiriidoista avautuu mahdollisuuksia, ja jota olen käyttänyt apuna tässä esityksessä, kuvaa tätä Abramin ja Lootin ristiriidan ratkaisumallia nimellä Ero askeleena kohti tulevaisuutta. Samalla siinä on aineksia toiseen ratkaisumalliin eli periksi antamiseen. On tilanteita, joissa tällaista menettelytapaa on hyvä harkita. Periksi antavalle osapuolelle se ei ole useinkaan helppoa, miten pitemmällä tähtäimellä kuitenkin hedelmällistä.

Pätevä organisointi

Elämä on kuitenkin kovin monisyistä. Yksi tai kaksi mallia selvittää asioita ei varmasti ole riittävää. Otan seuraavan Raamatun esimerkin Apt:n alkupuolelta, jossa kerrotaan varhaisen seurakunnan, alkukirkon elämästä. Usein tuo aika kirkon historiassa kuvataan auvoiseksi ihanneajaksi, johon tulisi uudestaan pyrkiä. Hienoja asioita kristittyjen keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta Raamattu kertookin. Mutta myös ongelmista, joskus aika pahoista.

Apt:n 6. luvussa eteen tulee arkinen, käytännöllinen pulma. Luukas kertoo: Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa. Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan.”

Varhaiskirkossa sosiaaliturva hoitui keskinäisen tasauksen avulla. Rikkaammat antoivat, köyhemmät saivat. Näin yksityisten ihmisten ja myös seurakuntien tasolla. Mutta sosiaaliavun jaossa syntyy kovin helposti ristiriitoja. Saako tuo toinen enemmän, onko tuolla saajalla oikeat perusteet vai fuskaako hän – tämä on tuttua meidänkin sosiaaliluukuillamme. Miten alkuseurakunnassa asia ratkesi, löytyikö jakoon tyydyttävää oikeudenmukaisuutta?

Luukas jatkaa apostolien käytännöllisellä ohjeella: Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen.” Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä.

Erimielisyys sosiaaliturvan jaosta siis otettiin vakavasti, ja sen selvittämiseksi päätettiin kehittää ja perustaa aivan oma työntekijäjoukkonsa. Tästä tapahtumasta alkoi kirkon diakonian viran kehitys. Nuo seitsemän hyvämaineista miestä nimittäin saivat kutsumanimen diakonos. Samanlaiseen palveluun kutsuttiin sitten myös naisia. Seurakunnan keskellä on erilaisia taipumuksia. lahjoja, armolahjoja: palvelun lahja on yksi arvokkaimmista. Tuo varhaiskirkon arkinen ristiriita viritti käytännön järjestelyn, joka on osoittautunut kestäväksi halki vuosisatojen erilaisin muunnoksin. Tälle ristiriitojen ratkaisumallille voimme antaa nimen pätevä organisointi.

Asian ytimeen meneminen

Seuraavan opittavan tai miettimisen arvoisen asian löydämme itseltään Jeesukselta. Myös hän kohtasi jatkuvasti elämän pimeän puolen, ihmisiä kysymyksineen, painoineen, syyllisyyksineen. Ja itse asiassa sitä varten hän juuri oli tullutkin. Ei terveitä, omillaan hyvin toimeentulevia, vaan tarvitsevia, syntisiä, sairaita varten.

Johannes kertoo evankeliumissaan tällaisen, Raamattua lukeneille hyvin tutun tilanteen: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja. Hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?”

Tuossa hetkessä olivat väkevät tunteet sekä pinnassa että pinnan alla. Jeesus näyttää olevan ratkaisemattoman ristiriidan edessä: jos hän asettuu puoltamaan kuolemanrangaistusta, hän nousee roomalaisen miehitysvallan lakia vastaan. Jos hän vastustaa kivitystä, hän asettuu Mooseksen lain kirjainta vastaan. Myös nainen on kiipelissä, hänen on varauduttava henkensä menettämiseen.

Voimme kuvitella, että odotus Jeesuksen vastauksesta väreili ilmassa. Ratkaisu oli yllättävä, varsinkin syyttäjille. Se teistä, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Jeesus menee suoraan ristiriitatilanteen eri tasojen ytimeen. Jumala on oikeudenmukainen, ja hän on armollinen. Hän tietää ihmisen pahuuden, sekä julkijumalattomuuden että siivosyntisyyden. Hän ei katso syntiä läpi sormien, mutta hän on armollinen ja anteeksiantavainen synnin tunnustajalle. Hän antaa jokaiselle uuden alun mahdollisuuden. Fariseukset ja lainoppineet ovat avoimen oven edessä, samoin syntinen nainen. Sen sijaan aviorikoksen toista osapuolta ei paikalla nähdä, hän jää syntiinsä.

Tämä tapaus siis kertoo Asian ytimeen menemisestä. Se ei ole helppo menettelytapa. Meillä ei ole Jeesuksen tapaan useinkaan silmää nähdä pinnan alle, salattuihin motiiveihin. Mutta jotakin tästä varmaan opimme. On ristiriitoja, joissa on suostuttava omaan syyllisyyteen, ainakin siihen että pata kattilaa syyttää, musta kylki kummallakin. On syytä sysissä ja sepissä. Kaikki osapuolet tarvitsevat armahdusta, sovitusta, anteeksiantoa. Valoon tuleminen häpeän uhalla on askel oikeaan suuntaan.

Jeesuksen elämäntavan opetus

Pysymme edelleen Jeesuksen elämässä ja hänen opetuksissaan. Moni arvostaa vuorisaarnaa suuresti, saattaa pitää sitä sellaisena jalona osana Raamattua, jonka voi hyväksyä. Tosiasiassa vuorisaarna on niin radikaali, niin juuriin menevä sanomaltaan, ettei sen pintapuolinen ihailija ehkä ole lukenut kovin perusteellisesti kaikkea mitä Jeesus opetti. Vuorisaarnan mallia on pystynyt vain Jeesus itse noudattamaan. Mutta silti se on aina myös kristityn elämän suuntaviitta. Pyhän Hengen työn alla jotakin siitä voi toteutua.

Kysymykseen ristiriitojen ratkaisemisesta vuorisaarna antaa oman valonsa. Jo heti alussa, kun Jeesus kertoo ketkä ovat autuaita, löydämme asioida, joista ymmärrämme kristityn kutsumuksen olevan, mikäli mahdollista, rauhan rakentaja. Autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Se, että rauhantekijöitä aina kovasti tarvitaan, osoittaa Jeesuksen olevan hyvin perillä ristiriitojen maailmasta.

Vuorisaarnan henki on, että kovaan ei vastata kovalla, vaan yllättävällä kärsivällisyydellä ja lempeydellä. Autuaita ovat kärsivälliset, he perivät maan. Toisen posken kääntäminen ei ole ihmisen luontaisen toimintatavan mukaista, pikemmin annamme ilman muuta takaisin. Jeesus kuitenkin sanoo: Teille on opetettu: ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.” Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.

Tässä on syvällinen, mutta ehkä kaikkein vaikein läksy. Meidän olisi edes yritettävä ymmärtää toista, asettua hänen asemaansa. Ja vaikka vihollisuus stiten jatkuisikin, rauhanrakennus ei johtaisi tulokseen, kristityn tehtävä on pyytää rukouksessa toiselle hyvää, siunata häntä Jumalan nimessä. Tämä saattaa muuttaa oman asenteen, vaikkei toista pysty muuttamaan.

Valokeila omaan itseen on vuorisaarnan vaikeita sovelluskohtia. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, muta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Mielellään yliarvioimme ristiriidan toisen osapuolen osuuden, jotta voimme aliarvioida omaa osuuttamme. Se ei kuitenkaan johda puusta pitkään. Siksi vuorisaarnan kultainen sääntö on käyttökelpoinen periaate: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Jos tätä ikiaikaista viisautta pystyisimme toteuttamaan, olisimme ristiriitojen ratkaisussa lupaavalla tiellä.

Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö

Vielä yhden ristiriitojen ratkaisumallin haluan nostaa esille. Se on jo osittain tullut esille, mutta otan sen omana asianaan. Paavali opettaa efesolaiskirjeessä tähän tapaan:

Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toisillenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta.

Paavali tietää Jeesuksen tapaan ihmismielen pohjukat. Turmeltunut luonto, synti asuu meissä, pitkälle pyhittyneessä uskovassakin. Efesoksen seurakuntalaisissa hän näkee alttiuden langeta monenlaisiin kurjiin asioihin; riitely on yksi niistä. Vihastuminen on asia, jota ei voi välttää.

Vanha raamatunkäännös sanoi: Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Tästä voimme ymmärtää, että vihastuminen on itse asiassa luonnollinen reaktio. Mitä muuta todella osaamme tehdä, kun jossakin tilanteessa joudumme epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, meitä loukataan tai lyödään. Vihastuminen on osa ihmisyyttä. Jeesus, vaikka opetti vuorisaarnassa lempeyttä, oli itse tarvittaessa tiukka. Varmasti vihastuminen oli päämotiivi sille, että hän ajoi ruoska viuhuen rahanvaihtajat ulos temppelialueelta.

Mekin vihastumme, mutta emme yleensä käsittele asiaa niin ettei syntyisi vaurioita omassa itsessä ja muissa. Vihastuessamme teemme syntiä: haavoitamme toista osapuolta sanoilla, joskus nyrkillä tai muulla aseella. Tai sitten katkeroidumme, kannamme kaunaa, työnnämme asioita mielen kellariin, jossa ne muhivat ja saavat aikaan masennusta ja muuta vahingollista.

Paavali neuvoi käytännöllisesti: Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Toisin sanoen, koettakaa mahdollisimman pian selvittää asia, ettei katkeruuden juuri pääse pienenä alkuna kasvamaan ja sitten myrkyttämään ilmaa ja vaikeuttamaan sovinnon tekoa myöhemmin. Omassa lapsuuden kodissani näin tästä kauniin esimerkin: Isäni vihastui aina silloin tällöin, sanoja sinkosi, mutta ennen nukkumaan käymistä aina pyydettiin anteeksi. Joskus se tuntui kasvavasta pojasta kiusalliselta, pyydellä anteeksi ennen iltarukousta, mutta jälkeenpäin ajatellen jäi kaikesta siitä hyvä muisto.

Ristiriitoihin kykenevä ihminen

Ristiriidoista emme pääse tämän elämän aikana. Niiden kanssa on elettävä. Tässä esityksessä en ole puuttunut liiemmin yhteen alueeseen, jossa ristiriitoja esiintyy, nimittäin opilliset kysymykset seurakunnan ja kirkon elämässä. Jo UT:n sisällähän esim. Paavali ja Pietari olivat niissä napit vastakkain, ja harhaoppeja oli jos jonkinlaisia. Mutta niiden suhteen tarvittaisiin oma esityksensä. Voin kyllä kysymysosassa jotakin niistä puhua, jos tarvitaan.

Joka tapauksessa; tässä maailmassa ristiriitojen kanssa on todella elettävä, ja niillä voidaan nähdä myös tietty myönteinen merkitys: ristiriitojen työstämisen ja selvittelemisen avulla meistä tulee vähän kypsempiä ihmisinä. Siegrfried Grossmann puhuu aiemmin mainitsemassani kirjassa Ristiriitoihin kykenevästä ihmisestä. Sellaisia meistäkin tulisi kasvaa, ja kun elämän koulussa ja Jumalan koulussa pysymme, sitä kohti kuljemme. Vasta rajan takana, Jumalan tykönä ristiriidat loppuvat, niistäkin johtuvat kyyneleet kuivataan. Nyt on työn, kilvoituksen aika – johon välillä tulee onneksi levähtämisen, juhlan tuokioita.

2
Apr

SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN AIKAA

   Posted by: sirpa Tags: , ,

Elävä Kristus

Jeesus Kristus ristiinnaulittiin kahden ryövärin väliin karulle ristille Golgatalle Jerusalemin ulkopuolelle. Itse Jumalan Poika tuli alas taivaasta ja “nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti” (Fil. 2:8).

Jeesus antoi asettaa päähänsä orjantappurakruunun meidän puolestamme.

Hän antoi partansa revittävän meidän puolestamme.

Hän antoi selkänsä ruoskittavaksi meidän puolestamme.

Hän antoi kylkensä lävistettävksi meidän puolestamme.

Hän otti jalkoihinsa ja käsiinsä naulat meidän puolestamme.

Hän antoi verensä meidän puolestamme.

Jeesus Kristus, joka kuoli meidän puolestamme

ja kantoi ristillä meidän syntimme,

edustaa toiminnassa olevaa Jumalan rakkautta.

Mutta tarina ei pääty tähän. Hän nousi ylös kuolleista ja Hän on elävä Kristus. Jos Kristus ei eläisi, yhdelläkään meistä ei olisi toivoa. Mutta Hän elää! Ja koska Hän elää, “hän voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa” (Hebr. 7:25).

Poimittu Billy Grahamin kirjasta:  Tänään on Toivoa s. 106

12
Nov

Esiaviolliset suhteet Raamatussa

   Posted by: sirpa

Esiaviolliset suhteet, avoliitto, avioliitto ja Raamattu

Erkki Koskenniemi
(2000)

Erityisesti nuorten kristittyjen parissa eniten puhututtavia aiheita on se, mitä Raamattu opettaa esiaviollisista suhteista, kihlauksesta ja avioliiton alkamisesta. Tässä esityksessä pyrin tarkastelemaan aiheetta toisaalta sekä Vanhan testamentin että Uuden testamentin taustan valossa – ja tottakai Jumalan sanan valossa.

Taustaksi on hyvä tietää, että avoliitto oli Suomessa 1960-luvulle asti varsin harvinainen mutta yleistyi sitten nopeasti. Samaan aikaan yleiskirkollinen opetus kadotti varmuutensa siitä, että esiaviolliset sukupuolisuhteet ovat synti. Kiistakysymykseksi on noussut avioliiton alkamisen hetki – alkaako avioliiton edellyttämä sukupuolielämä tosiaan vasta kuuluisasta “papin aamenesta”. Eikö yhdessä elämistä tosiaan voi kokeilla? Eivätkö yhdessä annetut lupaukset hyvinkin korvaa ulkonaista vihkitoimitusta?

1. Vanha testamentti

VT pitää avioliittoa suuressa kunniassa. Se on esillä jo 1. Moos. 2 ja muodostaa yhteiskunnan perusyksikön. Mielenkiintoinen on tätä alleviivaava säädös: Vasta kihlautunut mies ei saanut lähteä sotaan, vaan hänen piti olla vaimonsa luona.

“Jos joku on kihlannut naisen mutta ei ole vielä ottanut häntä vaimokseen, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen ottaisi hänen kihlattuaan vaimokseen.” (5. Moos. 20:7)

VT:n maailma on monessa mielessä patriarkaalinen. Lähi-idässä yleiseen tapaan vanhemmat ilmeisesti järjestivät myös Israelissa useimmat avioliitot. Siihen ei tosin yksikään Mooseksen lain säädös velvoita.

Vanhan testamentin maailmassa on itsestään selvää, että tytön piti olla avioliittoa solmittaessa neitsyt. 5. Moos. 22:20-21 säätää muussa tapauksessa morsiamelle kuolemantuomion. Se aiottiin panna toimeen myös 1. Moos. 38, kunnes isä sai häpeäkseen huomata tyttärensä tehneen vain sitä mitä hän oli itsekin tehnyt.

Raskas ja kuolemalla rangaistava rikos oli myös aviorikos, mikä tarkoittaa suhdetta toisen vaimoon. Kokonaan toinen asia on, että miehet näyttävät eläneen katunaisten kanssa rankaisematta. VT heijastelee Lähi-idän kaksinaismoraalia (naiselle ja miehelle eri säädökset), mutta yksikään lakiteksti ei sitä oikeuta.

2. Uusi testamentti

a) Miten avioliitto solmittiin?

2. Juutalainen avioliitto solmittiin ilmeisesti jo Jeesuksen aikana kolmessa eri vaiheessa. Ensin oli vuorossa kihlaus, jolloin morsiamen ja sulhasen vanhemmat sopivat avioliitosta. Tämän jälkeen seurasi morsiamen kodissa pidetty toimitus, jossa todistajien läsnäollessa annettiin avioliittolupaukset ja sulhanen antoi kihlatulleen lahjoja. Vaikka sukupuoliyhteys ei vielä ollut sallittu, tässä vaiheessa avioliittoa ei saanut enää peruuttaa. Kolmas ja viimeinen vaihe seurasi ehkä vasta vuoden kuluttua, jolloin avioliitto lopullisesti solmittiin meluisan riemukkaassa hääjuhlassa. Sinä päivänä ystävät pukivat morsiamen hänen kotonaan juhlavaatteisiin. Alkoi sulhasen odotus. Sillä hetkellä kun sulhanen ystävineen tuli näkyviin, alkoi itämaisen riehakas hääjuhla, jossa morsianta ja sulhasta kuljetettiin riemusaatossa yhteiseen kotiin.

Tämän menettelytavan kohtaamme monessa eri Raamatun tekstissä. Maria ja Joosef olivat kihloissa – mutta Joosef tiesi, että syntyvä lapsi ei voi olla hänen, koska esiaviollinen sukupuoliyhteys ei ollut sallittu. Jeesus käyttää usein (esim. Matt. 25) hääjuhlaa vertauskuvana, joka opettaa hänen paluutaan, viimeistä tuomiota ja suurta iloa taivaassa.

b) Sanoja

Uuden testamentin tärkeimmät asiaan liittyvät sanat ovat moikheia, ja porneia ja niille sukua olevat sanat

Moikheia käännetään suomalaisessa raamatussa useimmiten sanalla “aviorikos”. Aviorikos tuomitaan itsestään selvästi, mm. 1. Kor. 6:9-11 se on niiden syntien joukossa, joiden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta se tuskin yllättää ketään, joka tuntee Vanhan testamentin juutalaiselle uskolle antamaa taustaa.

Läheisemmin nyt käsiteltävään aiheeseen liittyy toinen sana porneia, joka käännetään nyt sievistelevästi “siveettömyys”. Jos moikheia liittyy aviorikokseen, porneia on yleissana, joka tarkoittaa muuta avioliiton ulkopuolista (heteroseksuaalista) sukupuolielämää (joskus sana voi tarkoittaa myös aviorikosta). Sen kantasana on porne, mikä tarkoittaa eräällä varsin vanhalla ammatilla itseään elättävää naista. Sana ei siis ole väritön ja neutraali, vaan hyvin ladattu. Se tuomitaan ankarasti – nyt on varmaan syytä antaa Jumalan itsensä puhua:

Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat (Mark. 7:21)

“Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet …” (1. Kor. 6:9)

“Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa! (1. Kor. 6:18-20)

“Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet!” (2. Kor. 12:21)

“Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19-21)

“Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. (Ef. 5:3)

“Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa.” (1. Tess. 4:3-4)

Kohdat ovat sävyltään hyvin tiukkoja. Muutamaan kertaan “siveettömyyden” harjoittajista – ja nyt puhutaan sekä miehistä että naisista! – sanotaan, että he eivät peri Jumalan valtakuntaa. Sukupuolielämä kuuluu avioliittoon – aivan kuten sanotaan Hepr 13:4:

“Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat .”

c) Entä pakanoiden avioliitot?

Mielenkiintoinen ja tärkeä asia on ikivanha ja Raamattuun juurtuva varhaisen kirkon katsantokanta, joka rikkomattomana jatkuu tähän päivään asti. Lähetystyötä tekevä kirkko otti ja ottaa edelleen vakavasti pakanoiden solmimat avioliitot. 1. Kor. 7 tekee selväksi, ettei kristitty osapuoli saa jättää uskoon tultuaan uskosta osatonta aviopuolisoaan. Avioliitto ei perustu vain ihmisten uskoon, vaan se perustuu siihen, että Jumala on itse asettanut avioliiton. Tästä syystä kristityksi kääntynyttä japanilaista avioparia ei tänä päivänä vihitä – he ovat jo avioliitossa, oli se solmittu millaisin menoin hyvänsä. Tämä itsestäänselvyys aiheuttaa seuraavassa osassa vähän tuumintaa.

3. Entä me?

Raamatun tekstien tarkastelu ei varmaan aiheuta kuin tuhahduksen siellä, missä Jumalan valtakunnasta ei mitään välitetä. Niille, jotka ovat löytäneet Jumalan, asiat asettuvat toiseen valoon. Esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat raskas synti harjoitetaan niitä sitten meidän aikanamme kuinka paljon hyvänsä.

Joidenkin mielestä seksuaalisen hurjastelun torjuminen johtuu siitä, että Jumala ei halunnut maailmaan aviottomia lapsia – nyt kun ehkäisy on kehittynyt, samaa ongelmaa ei ole. On kuitenkin varsin riskialtista etsiä perusteita Jumalan säädöksen takaa. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti – alkuperäisellä paikallaan Hepr. 13:8 tämä tarkoittaa nimenomaan, että kristityille annetut ohjeet eivät muutu vaan pysyvät, koska Herra on aina sama.

Mutta entä koska sitten avioliitto meillä alkaa? Papin aamenestako? Tässä maailmassa on monta tulkinnanvaraista asiaa. Niihin ei kuulu se, onko ihminen naimisissa vai ei. Se on yhteiskunnallinen asia, jonka tietää henkikirjoittaja, juristi – ja sen tietää ihminen itse. Avioliitossa joko ollaan tai ei olla. Olen pastorina vihkinyt ties kuinka monta paria, mutta solminut vain yhden avioliiton, omani. Vihkiessäni minä en solmi avioliittoa, vaan vihkipari. Kysyn heiltä, tahtovatko he ottaa toisensa aviopuolisoiksi ja ottaa näin kantaakseen niin avioliiton vastuut kuin velvoitteetkin. Jos he tahtovat, he ovat solmineet avioliiton ja minun asiani on pitää rukoukset ja alkaa siirtää joukkoa hääjuhlan puolelle (ellei yleistyvään tapaan juhlita kunnolla ja pidetä morsiusmessua). Avoliitto ei ole kristilliseltä kannalta muuta kuin jatkuva esiaviollinen suhde, joka on synti.

Tämän esityksen tarkoituksena on ollut selvitellä, mitä Raamattu sanoo kyseisestä aihepiiristä. Toisiin esityksiin jää, miten selvittelemme niitä sotkuja, joihin olemme tämän alueen törmäilyllä itsemme saaneet. Näitä sotkuja on osaltaan aiheuttanut myös kirkkomme piirissä esiintyvä kelvoton opetus aihepiiristä – kuinka moni edes tietää, että Raamatun mukaan esiaviolliset suhteet ovat väärin ja syntiä? Mutta vaikka kuinka lyhyesti on muistutettava siitä, miten Herra kohtasi syntisiä ja nimenomaan niitä, jotka olivat eksyneet tällä alueella. Kylän kiertopalkinto tuli Jeesuksen luo fariseuksen kotiin ja vuodatti kyyneliin koko kirotun elämänsä ja kaikki sen harharetket. Jeesus antoi hänen olla eikä ajanut pois.

“Ja hän sanoi naiselle: “Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: “Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: “Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” (Luuk. 7:48-50)

Lähde:  http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm